Kesä Seurasaarimaassa

Tiedättekö mitä tein viime kesänä? Olin töissä ulkomuseossa.

Jos suhtautuu uteliaisuudella luontoon, johon lasketaan kuuluvaksi myös tuhojyrsijät kuten oravat, kulkuväylillä kyttäävät lokit, sisätiloihin tunkevat mehiläiset, roskiksia kaivavat varikset, hyytävä kylmyys, loputon vesisade ja tukahduttava helle, niin kesä Seurasaarimaassa voi olla varsin rattoisa.

Anteeksi, joko teillä on museoliput?

Jos suhtautuu uteliaisuudella asikaspalveluun ja ihmisjoukkoihin, kesä seurasaarimaassa voi olla kiireinen, mutta ilahduttava. Aika alkuvaiheessa kesää ajattelin jo, että tämä on jonkin sortin perukoulunopettajatesti: jos jaksaa kesän ajan vastailla jatkuvasti samoihin kysymyksiin, pärjää ehkä peruskoulussakin. Samalla voi treenata reaktioitaan kaikenlaisten kysymysten ja tilanteiden varalta. Kerrankin eräs ihminen huudahti Ivarsin uuden pärekaton nähdessään "onko se kullattu!". Kollegani, vanhan seuraasaarimaaveteraanin, ilme ei juuri värähtänytkään, kun tuo spontaani huudahdus pääsi huuliltani tuoreiden kullankeltaisten päreiden hohtaessa Ivarsin pramean kuistin katolla.

Kullalta se minusta näyttää.

Kesähän oli aivan huippu siksi, että sai tehdä käsitöitä. Erityisen paljon kehräsin Seurasaarimaan isolla sinisellä käyttörukilla. Rukin äärellä oli monia hyviä hetkiä asiakkaiden kanssa, erityisesti lasten. Useasti laitoin rukista nyörit sivuun, jotta lapset saivat polkea sitä. Joskus minulla oli vierellä toinen käyttörukki, joka ei ollut kehruukuntoinen, mutta poljettava kuitenkin, ihan sitä varten että lapset saavat kokeilla. Ja lapset kokeilivat ja olivat innoisaan! Eräänkin perheen tyttö halusi että hänestä otettaisiin valokuva hänen polkiessaan rukkia. Perheen isä kuiskasi minulle ihmeissään, että yleensä tyttö ei ikinä halua olla valokuvattavana.

Nyt seuraa kohtaus Amelie-elokuvan alkupuolelta, jos pariisittaren sijaan Amelie olisi mummoksi pukeutunut kehräävä museoalan työntekijä (musiikkisuositus: Yann Tiersen: Comptine d'un autre été, l'après-midi): 

" Asioita joista hän pitää: keriä säie rullalta puikon avulla munanmuotoiseksi keräksi, kurkistaa maisemaa sen keskelle jääneestä onkalosta, ja sitten puserrella kerää, jotta onkalo romahtaa."

Kesän aikana kehräsin 500 g Woolgreyn Kainuunharmastopsia tuollaseksi hiien hivuksen paksuiseksi säikeeksi, ja vähän itse karstaamaani suomenlammasta. Ylemmässä kuvassa taitaa olla kolmen päivän kehräyksen tulos. Yleensä kerin säikeen aina työpäivän päätteeksi. Alla olevassa kuvassa on neljä kappaletta päivän kehruita. Päivän aikana sain kehrättyä noin 15 grammaa lankaa, josta tulee noin kananmunan kokoinen kerä.

Kesän aikana hauskaa oli myös pukeutuminen. Parhaat työvaatteet ikinä!

 Lisäksi olen suuri kerrospukeutumisen ystävä, joten kolea alkukesä tuotti sikälikin hupia. Tämä 1900-luvun alun muodin mukainen monobosom ei kupurinta on aikaansaatu neljällä vaatekerroksella.

Loppukesästä riittikin sitten hellettä, ja silloin Hallan hulppea porstua oli mitä ihanin paikka.

Ja se oli se ihana sateellakin, ja milloin vain. Kesän aikana työskentelin kirkkoa lukuun ottamatta jokaisessa talossa, joka vain oli avoinna. Jokaisessa oli puolensa, mutta Hallasta pidän erityisesti. Ehkä siksi, kun siinä on jotain tuttua, kun olemme molemmat pohjoisesta kotoisin.

Kaikenkaikkiaan kesä oli aika intensiivistä asiakaspalvelua, ja se ainakin mulla jää päälle niin, että vapaa-ajallakin on aina tuntosarvet ojossa sen varalta jos joku tarvitsee apua, tai on kysyttävää. Niinpä aloinkin tyhjentää päätäni käymällä vapaapäivinäni Nuuksion kansallispuistossa. Kesäisinä arkipäivinä siellä ei juuri muita ollutkaan, joten ajoi asiansa. Toista oli sitten sienestysaikana, kun minun elämänrytmi muuttui niin, että vapaa-aikaa olikin viikonloppuisin.

Haukkalammella heinäkuun alussa 2014.

Tämä postaus oli pyörölukuarvonnan toinen voittaja, jota on saatu odotella pitkään ja hartaasti. Ja kas kummaa, toinen pyöröluku häämöttää jo ihan nurkan takana, pitääkö sen kunniaksi myös keksiä jotain?