tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kevättä rinnuksissa

Ihka uusin ompeluksin Taitoviikkoon.


 Kevät alkaa keltaistua.



Sellaisin keltaisin kevätmielin menin viime viikoloppuna Make Bran alusvaateompelukurssille. Olin mielessäni valmistautunut siihen, että päällyskankaiksi olisi tarjolla neutraaleja alusasuvärejä, mutta vaihtoehtoina olikin monia erilaisia kuviollisia trikookankaita. Valitsin niistä mielestäni keväisimmät, ja tällaiset niistä tuli.



Keväisyys onnistui mielestäni hienosti.



Tässä muutama välivaihekuva.
Kaavojen asettelua kankaalle.

Päällekäin ja vierekäin yhdistettävät kappaleet.


Keltaisen jano vai yltyi, joten seuraavana kurssipäivänä otin mukaan omia puuvillakankaitani, joista aloitin samoilla kaavoilla toiset rintaliivit. Kuppien päällyskankaat (siinä on seitsemää erilaista kangasta - jokainen kappale on erilaista kangasta, vaikkei se kuvasta näykään) ovat siis kaikki joustamattomia. Rintaliivien ympäryskappale on kuitenkin joustavaa uimapukukangasta, kuten edellisissäkin liiveissä. 


Näistä toisista liiveistä ehdin kurssin aika tehdä valmiiksi yli puolet, ja loput tein heti kurssin jälkeen kotona, Mielestäni oli todella hyödyllistä tehdä kahdet samanlaiset peräkanaa, niin alkoi ompelujärjestys jäädä vähän päähänkin.

Kuulkaa, oli todella hauskaa tehdä itse omat rintaliivinsä! Ihan sääliksi käy, että ne pitää piilottaa paidan alle!




7 kommenttia:

  1. Jotain läpinäkyvää on kyllä kehitettävä!

    VastaaPoista
  2. Voiskos samoilla kaavoilla tehdä piksut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ilman muuta! Make Bran fb-sivulla taisi olla linnki ainakin yksiin bikineihin. Ja mie aloin miettiä jo jotain iltapukuakin, jonka yläosaan olisi integoroitu ihanat rintaliivit...

      Poista
  3. Ihanan keväiset värit! Juuri mietin uskaltaisinko laittaa omistakin tekeleistä kuvan blogiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta! Eihän niistä sovituskuvia tarvitse olla, mutta on kiva nähdä mitä toisetkin on tehneet :)

      Poista

Kertokaapa vaikka tarinoita, niistä mie tykkään.