Tänään haluan vain

Tänään haluan vain kertoa,

että

Räsymatto. Koko 125 x 72 cm. 2005.

Kudottu 125 cm leveään loimeen poikittain 

Se oli silloin keväällä

kun ompelin pitkän mekon.

Tammikuussa tuli mieleeni ajatus, että nyt taidan alkaa ymmärtää sitä kuosittelua, ja kävin ostamassa 50 metriä kaavapaperia. Viimeksi kun ostin kaavapaperia, sitä saattoi ostaa kotipitäjäni kangaskaupasta rullalta metreittäin. Kyllä ovat ajat muuttuneet vuosikymmenessä: Nyt piti ostaa 50 metriä tai ei mitään.

Tässä vuosikymmenen aikana olen kyllä oppinut piirtämään peruskaavat ja kuositellut kaikenlaista kaikkiin opintoihini kuuluvaa. Ja ilmeisesti siksi, kun se on tapahtunut oppilaitoksissa, olen jollain lailla välttynyt ostamasta kaavapaperia koko tänä aikana. Ja siis nyt, noin kymmenen vuotta ensimmäisen peruskaavan kuosittelun jälkeen, minusta tuntui että nyt taidan ymmärtää tämän asian niin, että nautin siitä.

Helmikuussa ostin tuon Finlaysonin trikookankaan, joka on mielestäni hyvin keväinen. Siinä on paljaita puita ja jäisiä lampia ja kirpeän keväinen pakkasyö. Jollakin lailla kangas tuntui tutulta. Ja miehän rakastan puita!

Maaliskuussa liityin Pinterestiin ja aloin kerätä Maxi dress -taulua. Ja maaliskuussa aloin sitten kuositellakin. Paitsi etten käyttänyt sitä kaavapaperia kyllä yhtään. Tavalliselle ruutupaperille piirtelin suunnitelmaa, joka oli aika lailla tällainen:

Taitoin noin 150 cm x 150 cm kankaan pitkittäin niin että kankaan reunat olivat keskellä ja mittailin ja otin jokusen vaatteen malliksi ja piirsin suoraan kankaalle: Lyhyet kimonohihat, keskietuun sauma, takakappale on yhtenäinen...

Helmalle antaa lisää leveyttä kiilat ja kainaloiden alle jäävistä kappaleista tuli taskut sivusaumoihin. 

Huolittelin helman ensin vain saumurilla, mutta pesun jälkeen helma alkoi rullautua, niin kuin trikoolla on tapana: silmukkakerroksen suuntainen reuna rullautuu oikealle puolelle ja silmukkaketjun suuntainen taas nurjalle puolelle. Niinpä nurja puoli alkoi irvistää helmasta. No, onneksi olen niin lyhyt, ettei mekon pituuteen tarvinnut käytää koko kankaan pituutta, vaan siitä jäi 20 cm:n suikale ylimääräistä. Tein siitä kaitaleen helmaan, niin ei irvistele enää.

Ja kun mekko oli valmis ja puin sen päälleni, selkeytyi se kankaaseen liittyvä tuttuuden tunne: aivan kuin mummon yöpaita silloin kun olin pieni.

Ps. Kuvat otin toukokuussa ja nyt ehti vuosikin kääntää kylkeä, ennen kuin ehdin tästä jutun kirjoittaa. Olis mulla muitakin ompelujuttuja kerrottavana tältä keväältä, mutta ottaa näköjään aikansa ennen kuin pääsen tähän vaiheeseen.

Vaatimus

Kuinka radikaali olen. Tai siis en ole.

Toukokuun alussa Utopia Helsinki järjesti Radikaalin käsityön sunnuntain, joka oli osa Pop Up Art House -taidefestivaalia. Radikaalin käsityön sunnuntai oli avoin työpaja, jonka alanimenä oli Radikaalit ristipistot. Tarkoituksena oli kokeilla, kuinka kirjonnan keinoin voi viestittää radikaaleja ja utooppisia ajatuksia. Kyseessä on Craftivismi (craft + activism) eli käsityöaktivismi, joka on alkanut muotoutua Yhdysvalloissa 2000-luvun alussa ja jossa tarkoituksena on ajaa asiaansa kaikilla luovilla keinoilla. Lisää tietoa löytyy täältä: http://craftivism.com. Käsityöaktivismin erityinen hienous on minun mielestäni siinä ristiriidassa, joka syntyy stereotyyppisten käsityömielikuvien ja käsityötuotteen sanoman välillä. Aivan kuten Anu kirjoittikin Pyörölukuarvonta-postauksen kommenteissa, stereotyyppinen mielikuva vaikkapa ristipistoilla tehdyistä huoneentauluista on jokin raamatunlause tai muu yleisesti hyväksytty elämänohje tai toteamus. Yleensä vielä hyvin vakavamielinen sellainen. Käsityöaktivismissa ristipistoillaan sen sijaan vaikka jokin ajankohtainen poliittinen iskulause, jolloin ilmaisumuoto ja sisältö ovat ristiriidassa. Ja se aiheuttaa aina mukavaa (tai kamalaa) kutinaa aivon mutkassa.

Mutta on sitä ennenkin osattu tarttua ajankohtaisiin aiheisiin.

Kuva Sputnik-aiheisesta ryijystä on Helsingin Kaupunginmuseon Rasvaletti-näyttelystä, jossa on valokuvia 50-luvun Helsingistä. Tämä kyseinen kuva on näyttelyn siitä osuudesta, jossa on esillä Helsinkiläisten omien kotialbumien kuvia. Kuvaajia tai kuvien omistajia ei oltu eritelty kuvien kohdilla, joten en ikävä kyllä pysty antamaan kunniaa ryijystä ja kuvasta niille, joille se kuuluisi. Olen rajannut kuvaa melkoisesti yksityisyyden vuoksi, mutta käykää katsomassa alkuperäinen Hakasalmen Huvilassa, joka on aivan Kansallismuseon ja Musiikkitalon nurkalla. Rasvaletti-näyttely on avoinna 30.11.2014 asti, vapaa pääsy! Helsingin Kaupunginmuseota voi muuten seurata myös Pinterestissä!

Radikaalit ristipistot -työpajassa annettiin ohjeistus, että aiheeksi voi miettiä vaikka jotain, jota vastustaa. Mie en kuitenkaan jaksa vastustaa oikein mitään, eikä suoraviivainen toiminta muutenkaan ole mulle tyypillistä. Mutta jos vaikkapa kirjoittelisin vessojen seinille, niin tuona kyseisenä päivänä olisin kirjoittanut tämän:

Mutta kun en kirjoittele vessojen seinille, niin sen sijaan kirjailin sen pyyheliinakankaalle.

Olin juuri edellisenä iltana kuunnellut Yle Areenasta ohjelman (taisi olla ohjelma nimeltä Riston valinta), joka käsitteli puhelaulua. Ohjelmassa soi viimeisenä kappaleena Frederic Rzewskin (ikinä kuullutkaan) sävellys neljälle kukkaruukulle ja puhuvalle perkussionistille (heti heräsi kiinnostus) nimeltään To the Earth. Teoksen teksti on ylistyslaulu kreikkalaiselle maanjumalattarelle Gaialle, ja se löytyy kirjasta Homeeriset hymnit. Teksti ja osa itse kappaleestakin löytyy muun muassa Portable percussionist -blogista. Jostain syystä kappaleen melkein viimeiset sanat jäivät minulle mieleen: Be generous and give me a happy life.

Olisin halunnut tehdä jollakin sarjakuvan teko-ohjelmalla kuvan, jossa istun vessanpöntöllä kirjomassa pyyheliinaan ja asuinkumppanini koputtelisi tuskaisena ovelle, ja alla olisi teksti "Helena is having a converstation with god", mutta Bitstrip ei ainakaan taipunut moiseen (Susannan työhuoneella kyseinen sovellus sen sijaan on taipunut moneksi). Niin että tuon tasoista on minun radikaaliuteni: omaa etuani vain tavoittelen, enkä kiitä mistään!