perjantai 3. tammikuuta 2014

Oli sormikkaat puikoilla poikittain

♪♫ Jalajallajalajalavei! Eikä tarvinnut kuin kaksi lankaa päätellä, jalajallajalajalavei! ♪♫



 Olen elokuussa tallettanut Ravelryssa suosikkeihini pyöryläisen Either/Or-käsinemallin. Muistan kuinka riemastuin kuin näin nuo kämmekkäät ensimmäisen kerran: Ai noinkin voi käsineitä tehdä! Ja vaikka tuli sellainen olo, että haluaisin kokeilla heti itse, niin en kokeilut, koska tuo malli on maksullinen. En ole päässyt oikein sisään tuohon neulemallien ostamiseen, koska olen kokonaisen käsityön ystävä, mutta toisaalta en uskaltanut inspiroitua vapaasti, koska joku oli nähnyt sen vaivan että oli saanut tuollaisen neuleidean ja tehnyt siitä ohjeenkin. Tunsin hieman, että velvollisuuteni on ostaa tuo malli ja kannattaa sen tekijää hyvästä ideasta, ennen kuin voin soveltaa sitä itse.

No, kului aikaa ja samainen pyöryläkäsine tuli vastaan Katjun kannoilla, joka oli saanut idean
Zentiinalta, joka oli saanut idean sosiaalisesta mediasta. Jotain kautta pääsin sen jäljille että, Ravelryssä on myös toisen suunnittelijan pyöryläkäsineen ohje nimeltä Hexagon mitts, ja se on ilmainen! Samaisella suunnittelijalla on myös hieman erilainen pyöryläkäsinemalli nimeltä Circle mitts, myöskin ilmainen.

Niin että kun uuden vuoden aattona ryntäsin kauppaan ostamaan lankaa ajatuksena se, että nyt haluan neuloa jotain pientä ja nopeasti, niin ennen pitkää pulpahtivat pyörylät mieleen. Harkinnan alla olivat tosin myös nämä Sideways-sormikkaat, jotka on suunnitellut Elisabeth Zimmerman. Siinä on sellainen neulesuunnittelija, jonka kirjoihin haluaisin päästä käsiksi, mutta vielä se ei ole onnistunut tavallisilla konsteilla, tai siis hakemalla kirjastoista ja internetistä. Ulkomailta pitäisi alkaa kirjoja tilaamaan, ja se vaatii kyllä vielä vähän kypsyttelyä!

Pyörylät kuitenkin pääsivät puikoille tällä kertaa. Puolustuksekseni ajattelin, että kun idea on tainnut kiertää maailman jo muutamaan kertaan, niin tuskinpa teen paljoa hallaa alkuperäisen ohjeen tekijälle inspiroitumalla kuvasta ja keksimällä ohjeen ihan omasta päästäni. Ja kun vielä muuntelin sen sormikkaiksikin.

Vuoden vaihteen vietin siis neuloen. Aattona yksi sormikas, päivänä toinen. Suunnittelin neuloen.
Lankana on Novita Usva, väri 862, josta tuo sini-oranssiväriosuus oli kerässä päällimmäisenä ja johon ihastuin kovasti. Lankaa kului 65 g. Usvan puikkosuositus on 5-6, eli lanka on todennäköisesti  tarkoitettu pikemminkin huiveihin ja muihin ilmaviin neuleisiin. Mulla ei nyt loman aikana ollut muita vaihtoehtoja, joten tikutin sormikkaat 2 mm:n minipyöröpuikoilla, jotka sattui olemaan mukana. Varsin tiivistä tuli, mutta niin käsineet saavatkin olla minun mielestä.

Mielenkiinnolla odotan miten nämä käyttäytyvät ajan myötä. Usvahan kehitettiin Novitalla korvaamaan Puro-lanka, josta olen kuullut sanottavan että neuleessa se nyppyyntyy helposti, ja sopii siksi paremmin virkkaukseen. Puro oli kuitenkin 100% villaa, kun taas Usvassa on 25% polyamidia mukana. Ulla-neulelehden mukaan Usva-neulepinnan tiheys vähenee pesun jälkeen, joten sormikkaiden venähtämistä on todennäköisesti odotettavissa. No jospa pesen ne sitten vähän rajummin, niin että huopuminen neutralisoi tiheyden vähenemisen, koska en tietenkään tehnyt mitään mallitilkkua ja sille tarpeellisia käsittelyitä, jotta olisin varautunut kaikkeen. Teki mieli vain neuloa.

Ja se neulominen oli kuulkaa hauskaa! Ja kyllä nämä valmiinaki ilostuttaa minua!

2 kommenttia:

  1. Onpa hauskat! Ja ootpa sä taitava, mä oon niin laiska (ja kiireinen) kehittelemään omaa, että aina tulee ostuettua niitä ohjeita (On muuten ihan helppoa, etenkin jos on PayPal-tili. Myös niiden kirjojen tilaaminen.). Ja on niin paljon kaikkea, mitä tässä elämässä pitäisi ehtiä neulomaan, että ei niille omille kehittelyille ole aikaa ;)

    VastaaPoista
  2. Se on kyllä totta, että olis niin paljon kaikkea ihanaa neulottavaa, ja mulla se taas johtaa siihen, että olen laiska lukemaan ohjeita ja mieluummin kehittelen omia malleja:) Joo, ja kunhan tässä rikastumaan pääsee, niin ostelen kyllä ohjeita ihan kannatuksen vuoksi kaikilta joiden ideat minua ilahduttaa :)

    VastaaPoista

Kertokaapa vaikka tarinoita, niistä mie tykkään.