lauantai 30. marraskuuta 2013

Möökö

Nykysuomen etymologinen sanakirja (2005) kertoo että sana mörkö tarkoittaa pelottavaa uskomusolentoa ja sanalla on todennäköisesti alkuperä samassa ääntä merkitsevässä sanavartalossa kuin sanoilla möristä ja möreä, jotka puolestaan tarkoittavat ääneen viitaten matalaa ja karheaa. Mörkö on ollut sekä suomen ja karjalan kielissä myös kiertoilmaus karhulle. (Häkkinen, K. 2005. s. 763.)

En muista että olisin lapsena juuri pelännyt mörköjä tai Mörköä. Käärmeitä taisin pelätä. En tosin ole tainnut nähdä käärmeitä ennen kuin aikuisena, mutta muistan elävästi yhden kerran lapsena kun en meinannut uskaltaa kääntää sitä kirjan sivua, jossa oli käärmeen kuva. Sen muistan myös kuinka olen pelännyt tulipaloa, ydinonnettomuutta ja maailmanloppua. En sentään samaan aikaan kaikkia kolmea.

Nämä möröt olen kirjonut trikootoppiin noin 13-14 vuotiaana.

Marraskuu on kohta ohi, mutta minun marrastelut on vielä kesken. Jatkan aina kun huvittaa. Marraskuu on mielentila.



maanantai 25. marraskuuta 2013

Möbiuksen huivi

                                                 " 

Pienenä (ja kyllä isonakin) olen ollut aika pelokas. Oikeastaan välissä ihan kauhusta kankeana. Yksi tosi pelottava asia on avaruus. Avaruus, rymden, gomuvuohta... kaikki sanoja jotka pahaenteisesti kalskahtavat juuri siltä mitä ne tarkoittavatkin: järjettömän suurelta tyhjyydeltä, jonka äärellä tällainen hengitysilmaan ja painovoimaan tottunut tuntee itsensä tyystin mitättömäksi.

Koska on tosi raskasta pelätä jatkuvasti, niin joitain asioita pitää käsitellä. Tässä avaruusasiassa olen päässyt niin pitkälle, että suostuin lähtemään elokuviin katsomaan Gravity-elokuvan, (HUOM! seuraavaksi luvassa miltei juonipaljastuksia, joten tarvittaessa hyppää seuraavaan kappaleeseen!) enkä edes ahdistunut suuremmin, vaikka olinkin joka vaiheessa varma, että ei tämä voi päättyä hyvin. Mutta se oli tietenkin hauskaa, että kun riepu astronautti sai viimein radioyhteyden jonnekin, niin yhteyden toisessa päässä oli inuiitti Aningaaq. Ja minun mielestä se loppujen lopuksi kuitenkin onnellisen lopun tapahtumapaikka on arktisella alueella, koska pohjoinen on uusi itä (ei ole pitkä aika kun Aasia oli muotia kaikin puolin). Sanokaa minun sanoneen.

Pistin nämä avaruusmietteet vielä puikoillekin. Jossain vaiheessa aloin virtuaalineulemaailmassa miettiä että mikä se on tuo moebius jota yksi jos toinenkin on tikuttanut, kunnes valkeni että kyseessä on tietenkin Möbiuksen nauha. Möbiuksen nauha on kappale, jolla on vain yksi pinta ja reuna (Opetus.tv havainnollistaa asian), ja sehän on kyllä ihmeellistä! Mutta ei kuitenkaan käsittämätöntä, koska sen voi neuloa! Tämä Cat Bordhin video oli minusta varsin mukava juttuineen kaikkineen. Hän neuvoo siinä kuinka voi luoda pyöröpuikolle silmukat niin, että voi saman tien alkaa neuloa pelkkää yhtä reunaa. Mie kuitenkin neuloin ensin 5 cm leveää nauhaa noin 130 cm, jotta sain konkreettisesti tehdä sen möbiustaian, eli kääntää nauhaa 180 astetta ennen päiden yhdistämistä. Mallineule on muuten sellainen, että neuloin kerroksen oikein valkoisella, siirryin takaisin puikon toiseen päähän ja neuloin toisen kerroksen oikein värillisellä, käänsin kappaleen ja sama homma uudestaan ja uudestaan. 


Siinäpä mulla sitten oli jo Möbiuksen nauha, jonka ainoasta reunasta poimin silmukat ja neuloin kunnes nauhan leveys oli 10 cm. 

 Neuloin käyttäen kahta pyöröpuikkoa (100 cm/4 mm ja 120cm/3,5 mm), koska nauhassahan on reunaa yhteensä 260 cm, joten ei mikään ihme että yhdellä pyöröpuikolla alkoi silmukoilla olla vähän ahdasta. Lankana on itse kehrätty valkea villalanka ja Noron silkkivillasekoitelangan jämät. Langat oli keskenään ihan eri paksuisia, joten tuo eripaksuisten puikkojen käyttö ei tuntunut enää missään.  Painoa huivilla on 70 g. 
Tässä kuvasarjassa silmien peittäminen symboloi pelkäämistä, joka olennaisesti liittyy pimeään, jonka taas useat liittävät olennaisesti marraskuuhun. Niin ainakin pohjoissaamen kieli, jossa kuun nimi on skábmamánnu, eli kaamoskuukausi. 
Kun kaksi Möbiuksen nauhaa yhdistää tietyllä tavalla, saa aikaan Kleinin pullon, eli kappaleen jolla ei ole reunaa. Tosin jotta se onnistuisi, pitäisi käytössä olla neljäs ulottuvuus. Ja neljäs ulottuvuus, sehän se vasta käsittämätöntä onkin tällaiselle, jolle kolmaskin ulottuvuus ja vasen ja oikeakin aiheuttavat välissä hämmennystä. Mutta kun näin pitkälle olen jo päässyt, vaikka pirusti onkin pelottanut, niin tästähän ei enää ole kovin pitkä matka siihen, että voisi ajatella avaruuden muotoa ilman että pää räjähtää.


Paitsi että kyllähän tuo Möbiuksen nauhakin on jo aika häiritsevä kappale.

Ette arvaa kuinka paljon olen sitä  tiedostamattani väännellyt käsissäni yrittäen tasoittaa tuon mutkan.

torstai 14. marraskuuta 2013

Marras

Kaikenlaista teemakuukautta olisi tarjolla näin marraskuussakin, mutta itse ajattelin viettää ihan vain Marras-kuuta ja pitää mielenpäällä martaisia asioita.

Useissa kielissä tämä kyseinen kuukausi on nimeltään November, joka tarkoittaa yhdeksättä kuukautta. Nimi viittaa siihen aikaan kun roomaisten vuosi lähti käyntiin maaliskuusta. (Lähde 1.) Suomalaisten vuosi taas on aikoinaan vaihtunut syksyllä, satovuoden päättyessä. Tällöin on vietetty Kekri-juhlaa, joka on alun perin ollut liikkuva juhla jota vietettiin sen mukaan milloin kukin talo sai sadonkorjuun päätökseen (Lähde 2). Todennäköisesti kuitenkin loka-marraskuun vaihteessa.
 Nykysuomen etymologinen sanakirja  kertoo, että marras itsenäisenä sanana tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa. Täten marraskuu voi sananmukaisesti tarkoittaa kuukautta, jolloin luonto kuolee tai on kuolemaisillaan. Nimi marraskuu voi kuitenkin viitata myös siihen, että se on pimeää aikaa, jolloin kuolleiden henget, eli martaat, ovat liikkeellä. Sana marras oletetaan olevan vanha indoiranilainen lainasana. (Lähde 3.) Wikisanakirja yhdistää sanan marras latinan sanaan mors, eli kuolema.
Vaikka joka puolella maailmaa marraskuu ei olekaan lepäävän luonnon kuukausi (eteläisellä pallonpuoliskolla on marraskuussa kevät!), niin vainajia kuitenkin muistetaan todennäköisesti kaikkialla kristinuskon vaikutuspiirissä. Pyhäinpäivää on vietetty 800- ja vainajien muistopäivää 1000-luvulta lähtien. (Lähde 4.) Meksikossa kristillinen juhla on sulautunut yhteen alkuperäisväestön uskomuksiin ja rituaaleihin ja tuloksena on marraskuun alussa vietettävä Kuolleiden päivä eli El Día de los Muertos (Lähde 5).

Viime vuonna Ofelia Marketin teemana oli Kuolleiden päivä, ja siellä oli työpaja jossa sai valmistaa aiheeseen sopivan asusteen. Työpajaa piti Ida loves Frida ja materiaalit olivat lahjoittaneet Ofelia Marketin myyjät ja yhteistyökumppanit. Työpajat ovat minusta aina ihania haasteita: rajattu määrä aikaa + toisten valitsemat materiaalit = Yllätys!

Tarjolla oli valmiiksi tehtyjä paperimassakalloja kahdessa eri koossa, helmiä, nauhoja, pitsejä, strasseja...
Tein kaulakorun. Ajattelin vain, että kukkahattuluurangon syksyisissä väreissä. 



Kukkahattuluuranko vain oli melkein vuoden verran, kunnes ihan hetkisessä siitä tulikin tärkeä ja se sai nimen: Marta. Se on oppaani matkalla marraskuuhun.


 Ikävä kyllä en muista kuka Ofelia Marketin myyjistä oli lahjoittanut työpajaan nuo ihanat massasta tehdyt kallohelmet, joita korussa on yksi Martan molemmin puolin. Mutta Ofelia Market on jälleen 8.12. Helsingissä ja tämän vuotiset myyjät ja ohjelma julkaistaan piakkoin! Ofelia Market löytyy myös Facebookista.




Lähteet:
Lähde 1:  Oja, Heikki. (2013). Aikakirja 2013. s. 32. PDF löytyy seuraavalta sivustolta: http://almanakka.helsinki.fi/
Lähde 2: SKS:n Kekri-verkkojulkaisu. (2009 ). http://www.finlit.fi/juhlat/kekri/kekri.html
Lähde 3: Häkkinen, Kaisa. (2005).  Nykysuomen etymologinen sanakirja. 3.painos.  s.687-688.
Lähde 4: SKS:n Kekri-verkkojulkaisu. (2009).   http://www.finlit.fi/juhlat/kekri/historia.html
Lähde 5: Vuorikoski, Merituuli. (2006). Rajat rikkoutuvat kuolleiden päivänä. Kumppani 11/2006.   http://www.maailmankuvalehti.fi/node/1150






lauantai 2. marraskuuta 2013

Taivaskammari

                                        "
                                                                                       "


Kesällä kävin viimeinkin Pohjois-Pohjanmaan museon Turkansaaren ulkomuseossa. Siellä on pieni kappeli, jonka sisustus oli minusta ihana. Ajattelin, että jos joskus remontoin taloa, haluaisin kyllä kamarin jossa olisi saman tyylinen väritys. Se olisi sitten Taivaskammari.

Tekstiilit on suunnitellut Marjatta Hyyrynen.
Turkansaaren reissun jälkeen alkoi mieleni tehdä sinisiä sävyjä, ja pyörittelin hiljalleen mielessäni Taivaskammaria.

 Rakentamiseen ja sisustamiseen minulla ei ole juuri mahdollisuutta, eikä kyllä intoakaan, mutta sinisiin sävyihin liittyen muistin sukat, jotka olin nähnyt vähän aikaisemmin Yarn spirit -blogissa. Samainen sukkamalli on ollut puikoilla myös muun muassa Kardemumman talossa ja Heivatuissa kudelmissa  Kiinnostuin sukista nimen vuoksi, ja ne mielestäni sopivat tähän taivasteluteemaan. Ne ovat Körttisukat. Muistan, että mielenkiinnosta katsoin nimen nähtyäni, että mikähän se tuollainen sukka on, ja heti nähdessäni ilostuin, että siinähän on kuvio, jonka voi tehdä nostetuilla silmukoilla! Ja niin körttisukat tosiaan on tehty. Sukkamallin jalkaterän mallineule veikeästi paljastaa neulontatavan, mutta minun sukista nuo pohjan raidat unohtuivat. 

Värit valitsin Taivaskammari mielessäni ja sen mukaan mikä valikoima kaupassa oli.  Väreinä ja lankoina on Drops Fabel, värit harmaansininen 103 (45 g) ja turkoosi 105 (20 g), ja Drops Delight, väri 04 (45 g). Käytin puikkoja nro. 2 ja silmukoita oli pääosin 60.  Delight on monivärinen, ikään kuin liukuvärjätty lanka. Valitsemani langan vaaleimmat kohdat olivat hyvin lähellä käyttämääni harmaansinistä lankaa, jolloin mallineuleen kuvio katoaa hetkiseksi. Tai muuttuu läpinäkyväksi, kuin mallineuleen haamuksi. Näitä kohtia olisi minun mielestä voinut olla sukissa enemmänkin.

Näin neuloin.


Taivaskammarista liikkelle lähtenyt taivastelu toi mieleeni monenlaisia asioita. Vaikka sitä mietin, kuka siellä Taivaskammarissa asuu. Enkelikö? Millasia ne on ne enkelit? Millainen enkeli asuu Taivaskammarissa ja miksi?
Minun suhteeni enkeleihin (ja myös uskontoon) on kuten Hannu Mäkelä kirjoittaa kirjassaan Venäjää aikuisille (2012, Tammi):  "Enkelten laulu tuli mieleen ja ymmärsin, miksi ihminen oli enkeliä kaivannut ja luonut enkelin hahmon." Tiedän ja hyväksyn kuitenkin, että on ihmisiä joiden suhtautumistapa on erilainen.

Jotkut elävät enkeleiden kanssa, mie uteliaisuuden. Siispä menin Taivaskammari ja enkelit mielessä oikein luennolle. Sinebrychoffin taidemuseossa avautui syyskyyn lopussa  Hanna Haaslahden näyttely Vilpittömiä valheita ja siihen liittyen oli lokakuun alussa  folkloristiikan tutkija Kirsi Hännisen luento Enkeleitä, vainajia ja outoja hahmoja - Kohtaamisia yliluonnollisen kanssa. Hänninen tarkasteli aihetta kahdesta näkökulmasta, vanhan suomalaisen kansanuskon - ja nykyajan kannalta. Keskeinen ero näillä ajanjaksoilla on se, että vanhan suomalaisen kansanuskon aikana vainajausko oli vahvaa ja arkipäiväistä, ja yliluonnollisten olentojen kohtaaminen oli yleisesti hyväksyttyä ja  olennoilla oli itseasiassa oma tehtävänsä yhteisössä esimerkiksi moraalin vartijoina. Nykyaikana yliluonnollisten olentojen rooli on enemmän yksityinen ja henkilökohtainen.

Vanhan kansanuskon aikana yleisiä yliluonnollisia hahmoja olivat mun muassa vainajat, maahiset, haltiat ja paholainen. Vainajat saattoivat jäädä kummittelemaan, jos heidän rajanylitsesiirtämisriitit olivat jostain syystä epäonnistuneet. Myös he usein kummittelivat, jotka olivat kuolleet yhteisön ulkopuolella ja joiden riitit siten olivat jääneet tekemättä. Tällaisia tapauksia saattoivat olla noidat, surmatut lapset ja itsemurhan tehneet. Myös hukkuneet mainitaan kuuluvan näiden sijattomien sielujen joukkoon (Pentikäinen, J. (1995). Tapani Erämajan mukaan). Enkelit eivät Hännisen mukaan ole kuuluneet vanhaan kansanuskoon, mutta nykyaikana ne sen sijaan ovat kerrottujen havaintojen mukaan yleisin yliluonnollinen hahmo. 

Joidenkin näkökantojen mukaan enkelit ovat kuolleita ihmisiä, mutta se ei Hännisen mukaan kuulu kristilliseen perinteeseen. Itse muistan kristillisen  perinteen enkeleistä parhaiten koulussa moneen kertaan nähdyn ja esitetyn jouluevankeliumin, jossa enkeli tuo viestin aloittaen "älkää peljätkö!"ja  äkkiä taivaallinen sotajoukko ilmestyy paikalle ylistämään kunniajumalallekorkeuksissa! (tämänhän voi pienen koulun joulujuhlassa esittää sillä tavalla viitteellisesti, että herran enkeliä esittävän pikkutytön vierelle astuu toinen enkeliä esittävä pikkutyttö. Kynttilät taisi olla kädessä, tai jopa tähtisadetikut, ne oli vissiin sitä herran kirkkautta.)Sittenhän on myös ne suojelusenkelit, mutta kyllä se on tuo taivaallinen sotajoukko, joka minun mieltä eniten innoittaa.

Niin että jos nyt loisin ihan itse enkelin hahmon, niin taitaisin luoda sellaisen sotaväen. Minulla on esikuva tälle hahmolle. Se on  Jacek Malczewskin teos nimeltä In the dust storm,(kuva täällä: http://www.cgfaonlineartmuseum.com/m/p-malczewski3.htm  )jonka näin ensimmäistä kertaa Ateneumin 52 sielua näyttelyssä, ja se pysähdytti minut silloin. Kuvassa on hetki, jolloin vangittu siivekäs hahmo, enkeli siis ilmeisestikin, on juuri pyyhkäissyt maahan koko ympäröivän ihmisjoukon. Minun mielestäni sekunti tämän hetken jälkeen enkeli on kadonnut, jäljellä on vain pölyävä tomupilvi. Ja se mitä mie tunnen tästä kuvasta, on mykkä, räjähtävä, armoton ja päämäärätietoinen voima.

Taivaallinen sotajoukko ehkä kuitenkin laulaa joskus, ja ajattelen, että se voi kuulostaa samalta kuin Suden aika yhtyeen versio Siionin virrestä numero 219, Te murheelliset (Levyltä Suojaavat siipesi, 2011, Herättäjä-yhdistys).

Minulla on myös ajatus, miksi enkeli saattaa asua siellä Taivaskammarissa. Se asuu siellä koska ei ole muuta tekemistä. Se odottaa, on aivan joutilas. Ja on varmaan jotenkin surumielinen, koska taivaallinen sotajoukko kaipaa tekemistä ja tehtäviä. Ne ovat niin päämäärätietoisia. Mutta joku riepu on määrätty johonkin tiettyyn paikkaan odottamaan oikeaa hetkeä. Sinne Taivaskammariin, tai hylätylle ratapihalle... Tämän tarinan kuulen CMX:n kappaleessa Baikonur levyltä Dinosaurus stereophonicus (2000, Herodes.). Baikonur-kappale on mielestäni tomuisen keltainen, kuten  Jacek Malczewskin maalauskin. Pistän sen värin mieleni pohjalle ja jatkan siitä joskus. Nyt taitaa mieleni tehdä vielä sinisiä sävyjä.