lauantai 2. marraskuuta 2013

Taivaskammari

                                        "
                                                                                       "


Kesällä kävin viimeinkin Pohjois-Pohjanmaan museon Turkansaaren ulkomuseossa. Siellä on pieni kappeli, jonka sisustus oli minusta ihana. Ajattelin, että jos joskus remontoin taloa, haluaisin kyllä kamarin jossa olisi saman tyylinen väritys. Se olisi sitten Taivaskammari.

Tekstiilit on suunnitellut Marjatta Hyyrynen.
Turkansaaren reissun jälkeen alkoi mieleni tehdä sinisiä sävyjä, ja pyörittelin hiljalleen mielessäni Taivaskammaria.

 Rakentamiseen ja sisustamiseen minulla ei ole juuri mahdollisuutta, eikä kyllä intoakaan, mutta sinisiin sävyihin liittyen muistin sukat, jotka olin nähnyt vähän aikaisemmin Yarn spirit -blogissa. Samainen sukkamalli on ollut puikoilla myös muun muassa Kardemumman talossa ja Heivatuissa kudelmissa  Kiinnostuin sukista nimen vuoksi, ja ne mielestäni sopivat tähän taivasteluteemaan. Ne ovat Körttisukat. Muistan, että mielenkiinnosta katsoin nimen nähtyäni, että mikähän se tuollainen sukka on, ja heti nähdessäni ilostuin, että siinähän on kuvio, jonka voi tehdä nostetuilla silmukoilla! Ja niin körttisukat tosiaan on tehty. Sukkamallin jalkaterän mallineule veikeästi paljastaa neulontatavan, mutta minun sukista nuo pohjan raidat unohtuivat. 

Värit valitsin Taivaskammari mielessäni ja sen mukaan mikä valikoima kaupassa oli.  Väreinä ja lankoina on Drops Fabel, värit harmaansininen 103 (45 g) ja turkoosi 105 (20 g), ja Drops Delight, väri 04 (45 g). Käytin puikkoja nro. 2 ja silmukoita oli pääosin 60.  Delight on monivärinen, ikään kuin liukuvärjätty lanka. Valitsemani langan vaaleimmat kohdat olivat hyvin lähellä käyttämääni harmaansinistä lankaa, jolloin mallineuleen kuvio katoaa hetkiseksi. Tai muuttuu läpinäkyväksi, kuin mallineuleen haamuksi. Näitä kohtia olisi minun mielestä voinut olla sukissa enemmänkin.

Näin neuloin.


Taivaskammarista liikkelle lähtenyt taivastelu toi mieleeni monenlaisia asioita. Vaikka sitä mietin, kuka siellä Taivaskammarissa asuu. Enkelikö? Millasia ne on ne enkelit? Millainen enkeli asuu Taivaskammarissa ja miksi?
Minun suhteeni enkeleihin (ja myös uskontoon) on kuten Hannu Mäkelä kirjoittaa kirjassaan Venäjää aikuisille (2012, Tammi):  "Enkelten laulu tuli mieleen ja ymmärsin, miksi ihminen oli enkeliä kaivannut ja luonut enkelin hahmon." Tiedän ja hyväksyn kuitenkin, että on ihmisiä joiden suhtautumistapa on erilainen.

Jotkut elävät enkeleiden kanssa, mie uteliaisuuden. Siispä menin Taivaskammari ja enkelit mielessä oikein luennolle. Sinebrychoffin taidemuseossa avautui syyskyyn lopussa  Hanna Haaslahden näyttely Vilpittömiä valheita ja siihen liittyen oli lokakuun alussa  folkloristiikan tutkija Kirsi Hännisen luento Enkeleitä, vainajia ja outoja hahmoja - Kohtaamisia yliluonnollisen kanssa. Hänninen tarkasteli aihetta kahdesta näkökulmasta, vanhan suomalaisen kansanuskon - ja nykyajan kannalta. Keskeinen ero näillä ajanjaksoilla on se, että vanhan suomalaisen kansanuskon aikana vainajausko oli vahvaa ja arkipäiväistä, ja yliluonnollisten olentojen kohtaaminen oli yleisesti hyväksyttyä ja  olennoilla oli itseasiassa oma tehtävänsä yhteisössä esimerkiksi moraalin vartijoina. Nykyaikana yliluonnollisten olentojen rooli on enemmän yksityinen ja henkilökohtainen.

Vanhan kansanuskon aikana yleisiä yliluonnollisia hahmoja olivat mun muassa vainajat, maahiset, haltiat ja paholainen. Vainajat saattoivat jäädä kummittelemaan, jos heidän rajanylitsesiirtämisriitit olivat jostain syystä epäonnistuneet. Myös he usein kummittelivat, jotka olivat kuolleet yhteisön ulkopuolella ja joiden riitit siten olivat jääneet tekemättä. Tällaisia tapauksia saattoivat olla noidat, surmatut lapset ja itsemurhan tehneet. Myös hukkuneet mainitaan kuuluvan näiden sijattomien sielujen joukkoon (Pentikäinen, J. (1995). Tapani Erämajan mukaan). Enkelit eivät Hännisen mukaan ole kuuluneet vanhaan kansanuskoon, mutta nykyaikana ne sen sijaan ovat kerrottujen havaintojen mukaan yleisin yliluonnollinen hahmo. 

Joidenkin näkökantojen mukaan enkelit ovat kuolleita ihmisiä, mutta se ei Hännisen mukaan kuulu kristilliseen perinteeseen. Itse muistan kristillisen  perinteen enkeleistä parhaiten koulussa moneen kertaan nähdyn ja esitetyn jouluevankeliumin, jossa enkeli tuo viestin aloittaen "älkää peljätkö!"ja  äkkiä taivaallinen sotajoukko ilmestyy paikalle ylistämään kunniajumalallekorkeuksissa! (tämänhän voi pienen koulun joulujuhlassa esittää sillä tavalla viitteellisesti, että herran enkeliä esittävän pikkutytön vierelle astuu toinen enkeliä esittävä pikkutyttö. Kynttilät taisi olla kädessä, tai jopa tähtisadetikut, ne oli vissiin sitä herran kirkkautta.)Sittenhän on myös ne suojelusenkelit, mutta kyllä se on tuo taivaallinen sotajoukko, joka minun mieltä eniten innoittaa.

Niin että jos nyt loisin ihan itse enkelin hahmon, niin taitaisin luoda sellaisen sotaväen. Minulla on esikuva tälle hahmolle. Se on  Jacek Malczewskin teos nimeltä In the dust storm,(kuva täällä: http://www.cgfaonlineartmuseum.com/m/p-malczewski3.htm  )jonka näin ensimmäistä kertaa Ateneumin 52 sielua näyttelyssä, ja se pysähdytti minut silloin. Kuvassa on hetki, jolloin vangittu siivekäs hahmo, enkeli siis ilmeisestikin, on juuri pyyhkäissyt maahan koko ympäröivän ihmisjoukon. Minun mielestäni sekunti tämän hetken jälkeen enkeli on kadonnut, jäljellä on vain pölyävä tomupilvi. Ja se mitä mie tunnen tästä kuvasta, on mykkä, räjähtävä, armoton ja päämäärätietoinen voima.

Taivaallinen sotajoukko ehkä kuitenkin laulaa joskus, ja ajattelen, että se voi kuulostaa samalta kuin Suden aika yhtyeen versio Siionin virrestä numero 219, Te murheelliset (Levyltä Suojaavat siipesi, 2011, Herättäjä-yhdistys).

Minulla on myös ajatus, miksi enkeli saattaa asua siellä Taivaskammarissa. Se asuu siellä koska ei ole muuta tekemistä. Se odottaa, on aivan joutilas. Ja on varmaan jotenkin surumielinen, koska taivaallinen sotajoukko kaipaa tekemistä ja tehtäviä. Ne ovat niin päämäärätietoisia. Mutta joku riepu on määrätty johonkin tiettyyn paikkaan odottamaan oikeaa hetkeä. Sinne Taivaskammariin, tai hylätylle ratapihalle... Tämän tarinan kuulen CMX:n kappaleessa Baikonur levyltä Dinosaurus stereophonicus (2000, Herodes.). Baikonur-kappale on mielestäni tomuisen keltainen, kuten  Jacek Malczewskin maalauskin. Pistän sen värin mieleni pohjalle ja jatkan siitä joskus. Nyt taitaa mieleni tehdä vielä sinisiä sävyjä.

2 kommenttia:

  1. Kylläpäs tykkään tuosta kuviomallista! Siitä tuli heti mieleen yksi oma postaukseni: http://evenspaces.blogspot.fi/2013/04/diary-quilt-2013-week-15.html
    Täytyy testata mallia myös neulottuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Hyvin samaa henkeä! Tuo körttisukkien kuvio on kyllä tosi oivaltava, koska ilman nostettuja silmukoitahan se olisi vain raitoja. Mieki alan löytää graafisuuden ystävän piirteitä itsestäni!

      Poista

Kertokaapa vaikka tarinoita, niistä mie tykkään.