perjantai 7. kesäkuuta 2013

Pesulappu

Kainaloiseni kananen, poskieni pulmunen, tiainen tahmatassuille, sirittäjä suupielille. Ja mihin kaikkeen muuhun pesulappuja voikaan käyttää.

Toukokuun alussa oli Kierrätystehdas-tapahtuma, jossa ostin Kiertiltä tiskirätin, kierrätyshamppu-luomupuuvillalankaa ja paketillisen hamppu- ja bambufroteen jämäpaloja. Jämäpalojen kanssa vietinkin heti kotiin tultua hyvän hetken asetellen niitä pöydälle ja suunnitellen, koska muodot inspiroivat minua kovasti...sitten pistin ne takaisin pakettiin ja unohdin.

Eilen illalla sitten menetin yöuneni, kun juuri nukkumaan mennessä päässä räjähti ideapankki ja koko aamupäivänkin vielä kahlasin kaikissa niissä ideoissa, jotka olivat linnun muotoisia ja lauloivat. Yliopiston ravintolan ikkunan takanakin tepasteli lokinpoikasia ja kirjekyyhky oli vieraillut postiluukullani.




Niinpä kotiin tullessa kaivoin froteepalat esille ja jatkoin siitä mihin viimeksi olin jäänyt.

Palaset ovat tällaisia epäkokoisia kolmioita. Laitoin kaksi palaa nurjat puolet vastakkain ja leikkasin ylimääräiset pois.

Sitten otin virkkuukoukun kauniiseen käteen ja yhdistin palat.






 Virkkasin myös nokan, linnunjalat ja pörheän pyrstön.




Tästä tulee mieleen laulu, jota pikkuruisena lapsena tykkäsin laulaa:


  Kannu meni saunaan siili kainalossa!
            Kannu tuli saunasta, otti siilen naulasta!  









Seuraavaksi froteepaloista voisikin sitten syntyä


1 kommentti:

Kertokaapa vaikka tarinoita, niistä mie tykkään.