Pääsin retkelle mielestäni oikein eksoottiseen paikkaan: merikaupunki Kotkaan. Retken kohteena oli Merikeskus Vellamo, jossa toimii Merimuseo ja Kymenlaakson museo.
Sielläpä se jo siintää, kihisen innosta, että pääsen kävelemään tuonne...ööh...jäävuoren(?)selkää pitkin ylös, sillä melkein ainoan tietämykseni Vellamosta olen saanut näiden kuvien perusteella.(Lisää pönötys-vapaita kansallispukukuvia löytyy mm. täältä).
Mikä pettymys! Bussi kaartoikin suoraan pääoville, jotka eivät suinkaan olleet tuolla katolla kuten olin kuvitellut. Heti kun museon koluamisesta tuli vähän taukoa, ryntäsin rampille koska olisin niin halunnut tepastella siellä ja nähdä kauas...
Mutta juu ei. Ramppi oli suljettu.
Jäävuoren selällä ei ole talvikunnossapitoa.
Eikä kyseessä edes ollut jäävuori, vaan rakennuksen nimi on suunnitteluvaiheessa ollut Hyöky, ja sen on tarkoitus kuvata muodoltaan meren raivoisaa puolta, pinnaltaan taas tyyntä välkehtivää merta.
Olenkin jo pohtinut suhdettani mereen täällä, ja aikalailla samanlainen tilanne minulla on muutenkin ollut vesielementin kanssa, kuormitettuna vielä hukkuneiden esi-isien muistoilla.
Joten Vellamon Venehalli oli minulle lähinnä halli täynnä esineitä, joiden muodon tiedän, mutta joihin minulla ei ole mitään henkilökohtaista suhdetta.
Oli minulla yksi toinenkin haave katolla kävelyn lisäksi, eikä sekään ihan toteutunut. Kymenlaaksossa on nimittäin ollut ihan hillittömän rikas kansanomainen tekstiiliperinne, ja olisi ollu aika hienoa, jos siellä Kymenlaakson museon puolella olisi tullut jokunen nauha vastaan, mutta ei tullut...vähän muuta tekstiiliperinnettä kyllä tuli, mutta ei sitäkään erityisen runsaasti.
Mutta ei huolta! Taito Kymenlaakso pitää huolen että perinne elää!
Ihailen suunnattomasti PISTOS - Pahennustako perinteeseen -hankkeen otetta kansanperinteeseen. Hankkeen esitteessä sanotaan, että tavoitteena on "pistellä reikiä siihen unohduksen kääreeseen, jonka sisään kansanomainen pukeutumis- ja esinekulttuuri on kunnioittavasti paketoitu".
Olen perinneasioissa vahvasti etnomusikologi professori Ala-Könnin linjoilla, joka sanoi "Perinne elää kun luodaan uutta".
Kotkasta Korjaamolle.
Samaisena iltana Kotkasta palattuani menin Helsingin Kulttuuritehdas Korjaamolle ihastuttavan Memory lane-pop up kaupan avajaisiin. Ah! "Todellisia ja keksittyjä muistoja" - niistä on ihmiset ja elämät tehty...
Sattumalta siinä seinän takana oli Tiina Itkosen valokuvanäyttelyn avajaiset juuri samaan aikaan, ja siellä oli sitten niitä jäävuoria, jotka jo Kotkassa ajelehti mieleen. Näyttely on nimeltään Pohjoinen ja näyttelyn esittelyteksti, joka löytyy täältä, liikahdutti minun ikävöivää sielua.
Juuri olimmekin ehtineet Memory Lanen avajaisissa muistella lapsuuden aikojamme Pohjoisessa.
Ei Äärimmäisessä Pohjoisessa, vaan kotona.
Viime aikoina olen kyllä miettinyt paljon Äärimmäistäkin Pohjoista. Esimerkiksi tuota luonnon ja säiden mukaan elämistä, joka Itkosen näyttelyn esittelytekstissä tuodaan esille. Onhan se ihan totta, että talvi hidastaa ja vaikeuttaa elämää. Sehän on este sille, että voisi jatkaa yhtä tehokkaana ja vauhdilla kuin sulankin maan aikana. Energiaa menee lämmitykseen ja kolaamiseen ja autojen kaivamiseen hangesta ja siihen että pysyy pystyssä liukkaalla, jonka vuoksi selkäongelmat ovat kansanvaiva. Talviunille kaivataan, mutta silti pitää vain jatkaa yhtä tehokkaana ja piru vie jos auto tai julkinen liikenne hyytyy. Yhteiskunta hyytyy! Hymyt hyytyy!
Talven vihaaminen on varmaan ihan yleisesti hyväksyttyä ja talvenvihaajista suosikkini on ilman muuta Jokkemaa! Siellä ideoita putkahtelee tosiaan joka paikasta!
Mutta entä jos Pohjoinen onkin Koti? Kylmä, pimeä, luminen ja kaukana, mutta silti koti.
Mie olen kyllä nähnyt unia Äärimmäisestäkin Pohjoisesta. Viime kerralla olin jopa laivamatkalla sinne. Meri oli tyyni ja matka meni ennätysnopeasti ja hyvin. Perillä tuli tieto että Jääkausi tulee, mutta minua ei huolettanut.
Tämän tarinan lopuksi taidan kaivaa aarrekätköstäni C-kasetin ja kelata sen kohtaan, jossa Edu Kettunen laulaa kaipuusta ja merestä kappaleessa Me lähdemme vielä (löytyy myös täältä). Merta en tunne, kaipuuta kyllä.
This is a travelogue. I visited the Maritime Centre Vellamo in the City of Kotka. I hoped I could walk on the roof of the building, as they do for example in this picture, (Here can you see some more inspiring pictures about Finnish folk costumes.) but no.
I also hoped I could see there some examples of the rich craft tradition of that area - for example wowen bands! - but no.
But I know the tradition is still living there. The local Craft association which is part of The Finnish Crafts Organization Taito is taking care of it, and I am very happy about it. They are having a project called PISTOS (it means for example injection, shot, sting, prick, twinge, stitch). From that link you can find some pictures about the project on PDF`s.
After my visit to Kotka I went to Culture factory Korjaamo in Helsinki. There was the opening of Memory Lane pop up store. By change there was also the opening of photo exhibition of Tiina Itkonen in the gallery of Korjaamo. The name of the exhibition is Pohjoinen (The North). And then I was thinking again of my roots and my longing for the north - Not the Ultima Thule, but home.
But I have seen dreams about the Ultima Thule.
Of course I understand very well why some people hate winter, cold and snow. Some people do it even very fascinating way. Check out for example these Yuck snow!-mittens!
At the end of the travelogue I listen a song of a Finnish singer and songwriter Edu Kettunen. The song is called something like We will leave someday and it tells about the sea and the longing.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kertokaapa vaikka tarinoita, niistä mie tykkään.