Niisinauha ja niisivyö

Vihjeen perusteella päätin seuraavaksi avata eepoksesta Pirtanauhat sivun, jossa käsitellään niisinauhoja. Mainittujen kirjojen tarkemmat tiedot löytyvät postauksesta Pirtanauhakirjallisuutta

Ensin kerron niisinauhoista, eli papelolla ja irtoniisillä kudonnasta, ja lopuksi kerron niisivöistä.


Niisinauha on Kaukosen Suomen kansanomaiset nauhat -kirjan(1965) mukaan alkukantaisempi muoto pirtanauhan kudontatekniikasta. Työvälineenä ei ole pirta, vaan puinen keppi eli papelo ja loimilankojen ympärille kierretyt irtoniidet, joiden avulla viriöt avataan ja kuviolangat voi poimia. Papelolla ja niisillä kutominen on Kaukosen mukaan Suomessa ollut yleistä Suomenlahden saarilla ja Kaakkois-Suomessa. Vaikutteet ovat hänen mukaansa voineet tulla näille alueille joko Virosta, jossa tekniikka on yleinen, ja mistä voi johtua kuviollisista pirtanauhoista käytetty nimitys vironvyö.Toisaalta Kaukonen epäilee, että kyseessä voi olla myös Itämeren ympäristön yleinen vanha kulttuuripiirre, joka vain on säilynyt näillä alueilla pisimpään. Nämä tiedot olen poiminut Suomen kansanomaiset nauhat -kirjan sivuilta 36,  39–40 ja 65.


Kirjassaan Suomen kansanomaiset nauhat sivulla 37 Kaukonen käyttää mielestäni  nimityksiä niisinauha ja vironvyö ainakin jossakin määrin synonyymeinä. Merisalo sen sijaan ei käytä ollenkaan nimitystä niisinauha teoksessaan Nauhat. Sivulla  15–17 hän kertoo, että vironvöitä, joilla hän tarkoittaa siis kuviolangoista poimittuja nauhoja (edellisessä postauksessa enempi asiaa pirtanauhojen mallityypeistä), voi tehdä myös papelolla ja irtoniisillä. Samoin kertoo myös Kröger artikkelissaan Perinteisiä lankatöitä. Schvindtin pirtanauhakirjojen isä eli Nauhakoristeita vuodelta 1904 mainitsee lyhyesti irtoniisillä kudonnan ja mainitsee tekniikalla kudotun myös ripsinauhoja. Mulla ei ole kyllä käsissäni tuota alkuperäistä teosta, vaan näköispainos 80-luvulta.

Niisinauhalla sekä papelolla ja irtoniisillä kudonnalla tarkoitetaan siis tekniikkaa, jolla Kaukosen (Suomen kansanomaiset nauhat, sivu 36) mukaan saa aikaan aivan samanlaista jälkeä kuin pirralla kudottaessa. Tekniikkaa on käytetty varsinkin leveiden poimintakuvioisten nauhojen tekoon, jonka uskon johtuvan siitä, että perinteisen mallinen suomalainen pirta ei yleensä ole kylliksi tiheä ja leveä jotta siihen mahtuisi kovin leveä nauhaloimi, kuten Merisalo mainitseekin Nauhoja-teoksen (1978) sivulla 15 . 
Muun muassa Uusiksi meni! -blogista löytyy kuvia papelolla kudonnasta.

Mutta niisivyö onkin sitten ihan eri asia kuin niisinauha!

Niisivyö. Keskinauha on tehty niisivyötekniikalla ja reunanauhat ovat kuviolangoista poimittua pirtanauhaa. Keskinauha ja reunanauhat kudotaan erikseen ja ommellaan yhteen. Karen Jomppaisen kirja Lapinkäsitöitä (1982) on minun suomenkielisten pirtanauhakirjojeni listassa ainoa, jossa mainitaan niisivyötekniikka sivuilla  49–50. Niisivyö on tekniikaltaan erilainen kuin ne kuviolangoista poimitut  papelolla kudotut nauhat, joita Kaukonen kutsuu niisinauhoiksi. Niisivyötekniikassa pohjalangat on pujotettu pirtaan, ja niillä kudotaan palttinaa, kun taas irtoniisiin pujotetut kuviolangat muodostavat toisen loimilankajärjestelmän, joilla muodostetaan kuvio vetämällä kuviolangat irtoniisien avulla pohjaloimen ylä- tai alapuolelle. Kuva niisivyön kudonnasta löytyy vaikkapa täältä Suomen käsityönmuseon Poron jäljillä -sivustolta. Jomppaisen kirjassa nauhat on jaoteltu selvimmin käyttötarkoituksen mukaan, jonka otaksun johtuvan siitä, että saamelaisten nauhaperinne oli kirjan kirjoittamishetkellä ja on yhä elävää. Jomppainen ei siis itse käytä nimitystä niisivyötekniikka, vaan kertoo vain, kuinka niisivöitä tehdään. Ja koska tekniikka on erilainen kuin pirtanauhojen kudonta, niin ainakin itse käytän siitä termiä niisivyötekniikka. Vähän kuin sekin, että (kinnas)neulalla neulomisesta käytetään nimeä neulakinnas- tai kinnasneulatekniikka, vaikka voihan tekniikalla toki muutakin tehdä kuin kintaita.

Pirtanauhojen mallityypit

Katkelma eepoksesta Pirtanauhat. Mainitsen tässä kirjoja, joiden tarkemmat tiedot löytyvät postauksesta Pirtanauhakirjallisuutta.



Kaukonen (1965) jakaa pirtanauhat kolmeen mallityyppiin kirjassaan Suomen kansanomaiset nauhat (sivut  41 –44)   ja ne ovat:
-          kuviottomat ja loimiraitaiset ripsinauhat,
-          pykäkuvioiset poikkiraitaiset ripsinauhat eli pokramot, ja
-          poimintakuviolliset nauhat, jotka hän vielä jakaa pohjalangoista ja kuviolangoista poimittuihin kuvioihin. 

Kaukonen esittelee tämän jaon myös myöhemmässä teoksessaan Suomalaiset kansallispuvut ja kansanpuvut(1985) sivulla 109, sekä Viivi Merisalon Nauhoja-kirjaan (1978) kirjoittamassaan historiaosuudessa  sivuilla 10–11.


Viivi Merisalo (1978)  sen sijaan itse jakaa pirtanauhat seuraavasti kirjassaan Nauhoja sivulla 17 :
-          Loimiraitaiset ripsinauhat,
-          poimintakuvioiset nauhat, joissa kuvio poimitaan pohjalangoista ja
-          vironvyöt (eli poimintakuvioiset nauhat, joissa kuvio poimitaan kuviolangoista).
Tätä samaa jaottelua käyttävät myös Kröger artikkelissaan Perinteiset lankatyöt (2004) sivuilla 155–156 ja Talaskivi kirjassaan Punapaula (1985) sivuilla 41–46.

Itse jaottelen pirtanauhat kudontatekniikan mukaan seuraavasti: ripsinauhat, pohjalangoista poimitut nauhat ja kuviolangoista poimitut nauhat. Ripsinauhoilla tarkoitan sekä kuviottomia, loimiraitaisia että pykäkuvioisia ripsinauhoja.  Seuraavaksi oman jaotteluni mukaisia kuvia:

Ripsinauhoja

Kolme ylimmäistä on kuviolangoista poimittuja nauhoja ja alimmainen pohjalangoista poimittu.

Kuviolangoista poimittu nauha. Tai tarkemmin määriteltynä nauha, jonka keskustassa on kuviolangoista poimittu kuvio ja reunat ovat ripsiä.

  

Pirtanauhakirjallisuutta

 Erään projektin loppu alkaa nyt ihan oikeasti olla edessä. Siispä pitkäaikainen sisustuselementtini, eli eräiden tiettyjen kirjojen muodostamat asetelmat ja kasat, on tullut tiensä päähän.

Ne eräät tietyt kirjat olen nimennyt suomalaiseksi pirtanauhakirjallisuudeksi, ja joukkoon olen valinnut Suomessa julkaistuja suomenkielisiä kirjoja, joissa käsitellään pirtanauhoja.

Ja tässäpä ne minun kasoissani pyörineet kirjat  sitten ovat vanhimmasta uusimpaan:

1. Schvindt, T.(1982). Ompelu- ja nauhakoristeita. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. (Julkaistu ensimmäisen kerran 1904.)

2. Kaukonen, T-I. (1965). Suomen kansanomaiset nauhat. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

3. Merisalo, V. (1978). Nauhoja. ( 2. uudistettu painos.) Porvoo: WSOY.

4. Jomppanen, K. (1982). Lapin käsitöitä. Porvoo: WSOY.

5. Nieminen, T. & Winqvist, M. (1982). Kutoen maailman ympäri – Lasten kudontatöitä. Helsinki: Otava.

6. Talaskivi, A. (1985). Punapaula. Vantaa: Kunnallispaino.

7. Kaukonen, T-I.(1985). Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. Porvoo: WSOY.

8. Järvinen, P. (1986). Lankatöitä – Tekstiilikäsityön perusopintojen opintomonisteet. Turku: Turun yliopisto.

9. Kylämäen Emma ja taikavilla – virike- ja ohjekirja villasta ja huovutuksesta lapsille. (1997). (toimitustyöryhmä Elina Akkola et al.) Mynämäki: Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry.

10. Rauhala, A.(2003). Kansanomaiset nauhat ja lankavyöt. Teoksessa Tiltun kapiot (toim. Sanna Kaisa Spoof). Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. 120–133.

11. Kröger, T. (2004). Perinteiset lankatyöt. Teoksessa Käden taidot (Lelut jne.). Porvoo: Weilin+Göös. 146–163.

Lisäksi suomalaisen pirtanauhakirjallisuuskasan liepeillä on pyörinyt:                                                        

 - Merisalo, V. (1966). Nauhoja. (1. painos). Porvoo: WSOY.

 - Näkkäläjärvi, I. ja Triumf, R. (2000).  Čuoldinduodji. Vaasa: Sámediggi.

Kyseessä on siis kansatieteelliset kirjat tai harrastekirjat, jotka pirtanauhoista kiinnostunut voi kohtuullisen helposti saada käsiinsä.  Lista ei ole täydellinen ja toivon, että täydennätte sitä kommenteissa, jos teillä on tietoa muistakin suomessa julkaistuista kirjoista. Esimerkiksi ruotsinkieliset kirjat tästä puuttuvat täysin, samoin saamenkielisiä voi olla muitakin. Koulujen oppikirjat ovat myös huonosti edustettuna. Olen kuullut lisäksi huhua, että jossakin aivan uudessa käsitökirjassa olisi juttua pirtanauhoistakin.

Jännittävää listassani on se, että yhdestätoista kirjasta kolme (Kutoen maailman ympäri, Punapaula ja Kylämäen Emma ja taikavilla) on suunnattu lapsille. Siksiköhän menin niin reippaasti kirjakauppaan tarkoituksenani ostaa lahjaksi lapsille suunnattu käsityökirja? Ajattelin, että sellainen varmaan löytyisi, kun nykyään julkaistaan niin valtavasti käsityökirjoja. No, eipä löytynyt, ja asia jäi vähän vaivaamaan. Ruokakirjoja olisi kyllä ollut.

Niin että jos te tiedätte pirtanauhakirjojen lisäksi myös käsityökirjoja jotka on suunnattu lapsille, niin vinkatkaa niistäkin!

Helppo kauluri

Lunta tulee, muistelen menneitä.

Sain viime jouluna lahjaksi kaksi kerää Kauhavan Kangas-Aitan Pampula-lankaa ja numeron 12 puikot.

Mukana oli myös tämä ohje kaulahuiviin ja keeppiin, mutta ei ollut tarvetta sellaisille. Sen sijaan halusin tehdä kaulurin. Ja halusin tehdä sen nopeasti! Joten siitä tuli hyvin yksinkertainen. 

Neuloin 20 cm x 60 cm kokoisen palasen aina oikein -neuletta. Pala on siis oikeasti suorakulmio, vaikka kuvassa se näyttääkin ihan muulta, koska se on käytössä muotoutunut tuollaiseksi. Toisen pitkän sivun päähän kiinnitin kolme isoa helmeä viiden sentin välein napeiksi.  

Kooltaan noin 1,5 cm x 2 cm helmet olen tehnyt aikoinaan itse poronsarvesta. Älkää kysykö miten se tapahtuu, en muista. Monia sähköisiä pyöriviä koneita siihen tarvittiin ja todennäköisesti lopuksi vielä loputon määrä aina vain hienompia hiekkapapereita. Sen kyllä muistan, että se tapahtui Ruotsissa Jokkmokkissa Sámij åhpadusguovdásj nimisessä koulussa, eli Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa. Pääsimme sinne pienellä ryhmällä vierailulle, kun opiskelin Inarissa Sámi oahpahusguovddáš nimisessä koulussa, eli Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa. 

Huomasinpas juuri, että Jokkmokkin Saamelaisalueen koulutuskeskuksen nettisivuilla tekstin kielivaihtoehtoina on kolme eri saamenkieltä (ainakin pohjois- ja luulajansaame vaihtoehdot toimivat) ja ruotsi.  Inarin Saamelaisalueen koulutuskeskeskuksen sivuilla tekstin kielivaihtoehtoina sen sijaan on suomi ja englanti. Mistä nämä valinnat kertovat ja millaisia mielikuvia antavat, sitä voi kukin mietiskellä itsekseen. Asia ei ole yksinkertainen, toisin kuin kauluri.

Yksinkertainen on yleensä aina monikäyttöistä. Niin tämäkin. Ylhäällä vasemmalla on se, miten suunnittelin käyttäväni tätä. Useimmiten käytän kuitenkin kuten oikealla ylhäällä, eli piilonapitettuna tiiviisti kaulaa vasten, jollon se lämmittää ja suojaa parhaiten.  Muita tapoja käytän lähinnä sisätiloissa niskaa ja hartioita lämmittämässä.

Tuli kaulurille taas käyttöä, kun Antti-myrsky runnoi talven Helsinkiin.

Eilen Töölössä. Kuvasta voi yrittää etsiä Stadionin tornia.

Kuvassa näytän jäätyneeltä rievulta, joka räkä poskella polkee mummopyöräänsä myrskyn kourissa. Mutta se oli ihan minun oma valinta. Ei ollut kiirettä mihinkään, joten mitäs siitä, että matkaan meni melkein kolme kertaa enemmän aikaa. Eikä ollut kylmä, kun oli sopivasti vaatetta ja sopivasti lihastyötä. Ja itseasiassa olin salaa aika riemuissani koko ajan. 

Kaunistelematon totuus

Häpeällinen tarina.

Ajattelin mieki osallistua Naked truth-haasteeseen, joka sai alkunsa täältä näillä sanoilla:  "Toivoisin meidän bloggaajien pystyvän taistelemaan sitä ilmapiiriä vastaan, jossa sallittua on vain virheettömyys." Ideana olisi jota kuinkin julkaista itsestään kuva ilman meikkiä ja photoshoppausta. En ole niin rohkea, että että uskaltaisin julkaista sellaisen kuvan pärstästäni, että kaikki näkyisi. Sen sijaan kerron pienen tarinan:

Olin teinityttö yläasteella, kun kaverini, minua nuorempi teinipoika, tuli hyvin lähelle kasvojani, katsoi tarkoin ja sanoi " Hah hah haa! Sulla on viikset!"
"Hah hah haa! Sullapa ei!" Vastasin siihen, ja olen varma että tämä minulle erittäin harvinainen sanavalmius johtui vain siitä, että jo ala-asteella olin naistenlehdistä bongannut jotain muutakin naisten ihokarvoihin liittyvää, kuin asian laajuutta kaunistevat säärikarvojen ajovinkit vähintäänkin aina keväisin.  Joskus 90-luvulla Suomessa on nimittäin ollut Frida Kahlon taiteen näyttely, jota mainostettiin ja käsiteltiin laajasti naistenlehdistä. Tässä linkki The Guardianin The 10 best moustaches -juttuun, jossa Frida Kahlo sattuneesta syystä on ainoa nainen.

Äänekkäimmät tarjolla olevat viestit raikaavat, että karvainen nainen on ruma ja että naisilla karvoja on vain niukasti ja ne ovat helposti hallittavia ja keskittyneet ennakkoon määrätyille paikoille. Vaikka olen täysin sisäistänyt tuon viestin (eli että olen ruma, enkä edes nainen), niin Fridalle kiitos olen kuitenkin jo aika nuorena saanut jonkinlaisen tietoisuuden siitäkin, että kyllä mieki saan olla olemassa muuallakin kuin friikkinäyttelyssä tai sirkuksessa(eikä nekään mitään huonoja vaihtoehtoja ole). Mutta ei mulla tässä blogissa ihan huvin vuoksi ole yhtenä tunnisteena "identiteetti". Sekä suunnaton pyrkimys kaunistelemattomaan totuuteen.

Pirtanauha: Luo ja rakenna.

Katkelma eepoksesta "Pirtanauhat".

In english at the end of the text!

Niinhän siinä sitten kävi, että ytimekäs ja äärettömän informatiivinen pirtanauhanteko-ohje ei ole oikein minun heiniä. Niinpä ajattelin kirjoitella katkelmia pirtanauhojen teosta sitä mukaa kun valokuvia kertyy. Kronologisuus ei siis ole taattua. Eikä yksiselitteisyys. Muitakin tapoja tehdä on olemassa, ja pyrin ottamaan ne huomioon aina välissä.

Kankaita kutoessa rakentamiseksi sanotaan niitä työvaiheita, jotka tehdään loimen luomisen jälkeen kangaspuiden äärellä ennen kudonnan aloittamista. Näitä työvaiheita ovat muun muassa tukille vetäminen, niisintä, pirtaan pistely, alkusolmujen solmiminen ja sidonta. Pirralla kutoessa rakentamiseen kuuluvia työvaiheita ovat niisintä, loimen suoraksi vetäminen ja selvittäminen, loimilankojen kireyden tasoittaminen ja alkusolmun teko.

Aiemmin tapahtunut: nauha on suunniteltu/on tutustuttu ohjeeseen ja muokattu se käyttökelpoiseen kuntoon. Lankoja ja pituuksia on laskeskeltu. Luomapuiden ääreen on hakeuduttu.

Tykkään luoda loimet luomapuissa, kutoja kun olen ja tottunut niiden käyttöön. Joskus saatan luoda joitain satunnaisia lyhyitä nauhaloimia kotona esimerkiksi sängynjalkojen ympäri kiertämällä, mutta se ei ole kauhean ergonomista. Eikä silloin voi käyttää vyyhdeillä olevia lankoja. Jos kääntäisi sängyn nurin päin, niin että jalat osoittaisivat kohti taivasta, niin silloin voisi luoda vyyhdeiltäkin. Eräässä kirjassa neuvotaan, että loimen voi luoda pöydälle ylösalaisin nostettujen tuolien jalkoja apuna käyttäen, mutta kyllä niiden tuolien pitää olla todella painavia tai sitten hyvin pöytään kiinnitettyjä, jotta ainakaan mie voisin siinä loimen luoda. Jos talossa siis on tukevia sakaroita, kuten seinähirsien väliin lyötyjä kepukoita, kuten myyttisinä kansanomaisina aikoina kerrotaan olleen, niin nauhaloimen luonti onnistuu kyllä. Mutta mulla ei sellaisia ole. Menen siis luomapuiden tykö sinne missä niitä on.

Tässä on tulossa vähän päälle nelimetrinen loimi.

Loimen luonnissa tärkeää on tiuhta. Eli tuo kohta, jossa loimilangat menevät ristiin. Se on järjestyksen ylläpitäjä ja helpottaa olennaisesti tulevia työvaiheita. Jos olette luoneet kangasloimia, olette varmaan oppineet, että tiuhta tehdään loimen molempiin päihin. Syy siihen on käsittääkseni "varmuuden vuoksi".

Mutta pirrassa kudottaviin nauhaloimiin ei kannata tehdä tiuhtaa kuin yhteen päähän. Siitä toisesta tiuhdasta on minun kokemuksen mukaan vain harmia ja se aiheuttaa ylimääräistä työtä myöhemmissä työvaiheissa. Loimen päitä sanotaan pohjukoiksi. Kuvissa näkyy vaalenapunaisia lankoja, jotka ovat tiuhta ja pohjukkalankoja. Niiden tehtävä on pitää tiuhta ja pohjukat paikoillaan ja hyvässä järjestyksessä.

Tästä on tulossa pohjalangoista poimittu pirtanauha. Sellaisia tehdessä minulla on tapana luoda erikseen pohja- ja kuviolangat. Tässä on reuna- ja pohjalangat. Värilliset ovat villaa, valkoinen puuvillaa.

Tässä taas ovat kuviolangat. Kuviolangat voivat olla paksummat kuin pohjalangat. Tässä tapauksessa olen käyttänyt samaa villalankaa kuin reunalangoissa, mutta kaksin- ja nelinkertaisina.

Jaa, kuvasarjassa onkin aukko kohdassa loimen poistaminen luomapuista. No, se tapahtuu ketjusilmukoimalla loimi käsillä kasaan. Ketjusilmukointi aloitetaan tiuhdattoman pään pohjukasta.

Nyt ollaankin jo kotona ja rakentaminen alkaa. Tässä vaiheessa tiuhdallisen pään pohjukkalanka on tehnyt tehtävänsä ja pohjukka leikataan auki.

Pirtaan pistelyn tykkään tehdä pöydällä, jossa pirta on tuettu pystyasentoon. Klassikkokirjallisuus sopii tehtävään oivallisesti. Olen oikeakätinen, ja tykkään työskennellä niin, että loimi ja pirta on kuvan mukaisessa asennossa edessäni pöydällä. Nyt pitää olla tiedossa pirran keskikohta. Olen merkinnyt sen hennosti lyijykynällä pirtaani, mutta käytännössä se voisi olla ihan reilu, selvä ja kiinteä merkki, koska sitä tarvitaan kuitenkin aina tässä vaiheessa. Pitää olla tiedossa myös se, kuinka monta loimilankaa koko nauhaloimessa on, ja paljonko on puolet siitä. Sitten lasken keskimerkistä alkaen pirran välejä ja reikiä tuon puolikkaan määrän itsestäni pois päin ja siinä on se kohta josta aloitan pirtaan pistelyn.

Tässä näkyy hennosti, kuinka olen ensimmäisen ohuen loimilangan pistänyt pirtaan ja ottanut tiuhdan mukaisen seuraavan langan ja olen pistämässä sitä pirtaan. Pistäminen on kyllä vähän hassu termi, koska mie kylläkin koukkaan langat pirtaan. Apuvälineenä mulla on pienen pieni valkovirkkuukoukku, jonka kokonumero on yhdysvaltalaisen systeemin mukainen 11, jota vastaava eurooppalainen kokonumero on suunnilleen 0,9. Näin kertoo Lankadontin muuntotaulukko.

Mutta kyllä niitä lankoja voi ihan oikeasti pistelläkin pirtaan. Apuvälineenä voi nimittäin käyttää esimerkiksi vaikka neulaa(ihan ompeluneula käy), jonka silmässä on ompelulankalenkki. Loimilangat vedetään tuon ompelulankalenkin avulla pirran reikien ja välien läpi, Tämä on se tapa, mikä minulle on opetettu aikoinaan, mutta sittemmin olen päätynyt virkkuukoukkuun. Ja tokihan ne langat voi pistellä ilman apuvälineitäkin, jos pirta on harva ja suurireikäinen.

Nyt olen pistellyt kaikki reuna- ja pohjalangat pirtaan. Tuolla näkyy taas se vaaleanpunainen tiuhtalanka, jonka voi tarvittaessa teipata päistään tuohon kirjan kanteen kiinni, jolloin on helpompaa ottaa langat oikeassa järjestyksessä tiuhdasta.

Ja tästäpä näkyy se seikka, että kun tehdään kuviolangoista poimittua pirtanauhaa, kuvio- ja pohjalankojen suhde on 1:2. Kuvassa olen siis pistellyt pohjalangat pirtaan, ja olen jättänyt kuviolankoja varten tyhjät kohdat. Aina kaksi pohjalankaa, sitten tyhjä, johon tulee kuviolanka.

Ja taas on kuvallisessa tarinassa aukko kohdassa kuviolankojen pirtaanpistely. No pistelin siis sinne jättämiini tyhjiin kohtiin kaksin- ja nelinkertaiset kuviolangat. Ja siinä vaiheessa tajusin,että olen luonut liian vähän pohjalankoja. Se ei ole ongelma eikä mitään. Senkus pistelin reunalangat uudelleen ja siirsin niitä kaksi askelta kohti reunoja, jotta pirtaan tuli tilaa niille puuttuville langoille. Kuvassa näkyy reunalangat, joista sisimmät ovat vihreitä,  sitten on tyhjä reikä, sitten laitimmainen kuviolanka välissä  ja sitten taas tyhjä reikä.  Kävin luomassa 4 pohjalankaa luomapuissa, kunhan vain ehdin ja pistelin ne niille tyhjille kohdille.

 Rakentamisen osalta kyseessä ei siis ollut juttu eikä mikään, mutta alkoi taas vain tuntua, että mitäs tästä taltioinnista ja selostamisesta nyt tulee, kun periaatteessa ei haluaisi taltioida kämmejään, mutta miksipä toisaalta jättää mitään kertomatta.

Niin että tämä taitaa riittää nyt tältä kerralta. Jatkan myöhemmin ehkä jostain satunnaisesta toisesta kohdasta. Ja saiko tästäkään tarinasta nyt kukaan mitään tolkkua?




As I found out earlier, a complete tutorial is not my cup of tea. So instead of something complete I thought I am going to tell some stories about making bands. The order of those stories is going to be random. This time I have been telling about winding the warp and threading the heddle. If you wish, I could sometime try to write that all in english too. Waiting for that, enjoy the photos !(?) (By the way, there are missing photos of some parts of the process. Sorry about that.)

Kaipuu arktiseen

Matkakertomus

Pääsin retkelle mielestäni oikein eksoottiseen paikkaan: merikaupunki Kotkaan. Retken kohteena oli Merikeskus Vellamo, jossa toimii Merimuseo ja Kymenlaakson museo.
 

Sielläpä se jo siintää, kihisen innosta, että pääsen kävelemään tuonne...ööh...jäävuoren(?)selkää pitkin ylös, sillä melkein ainoan tietämykseni Vellamosta olen saanut näiden kuvien perusteella.(Lisää pönötys-vapaita kansallispukukuvia löytyy mm. täältä).

Mikä pettymys! Bussi kaartoikin suoraan pääoville, jotka eivät suinkaan olleet tuolla katolla kuten olin kuvitellut. Heti kun museon koluamisesta tuli vähän taukoa, ryntäsin rampille koska olisin niin halunnut tepastella siellä ja nähdä kauas...

Mutta juu ei. Ramppi oli suljettu.

 Jäävuoren selällä ei ole talvikunnossapitoa.

Eikä kyseessä edes ollut jäävuori, vaan rakennuksen nimi on suunnitteluvaiheessa ollut Hyöky, ja sen on tarkoitus kuvata muodoltaan meren raivoisaa puolta, pinnaltaan taas tyyntä välkehtivää merta.

Olenkin jo pohtinut suhdettani mereen täällä, ja aikalailla samanlainen tilanne minulla on muutenkin ollut vesielementin kanssa, kuormitettuna vielä hukkuneiden esi-isien muistoilla.

Joten Vellamon Venehalli oli minulle lähinnä halli täynnä esineitä, joiden muodon tiedän, mutta joihin minulla ei ole mitään henkilökohtaista suhdetta.

Sen verran sentään opin, etteivät ne kaikki samanmuotoiset esineet olleet vain veneitä, vaan muun muassa haapio, ruuhi ja Vartiomoottorivene 11.

Oli minulla yksi toinenkin haave katolla kävelyn lisäksi, eikä sekään ihan toteutunut. Kymenlaaksossa on nimittäin ollut ihan hillittömän rikas kansanomainen tekstiiliperinne, ja olisi ollu aika hienoa, jos siellä Kymenlaakson museon puolella olisi tullut jokunen nauha vastaan, mutta ei tullut...vähän muuta tekstiiliperinnettä kyllä tuli, mutta ei sitäkään erityisen runsaasti.

Mutta ei huolta! Taito Kymenlaakso pitää huolen että perinne elää!
Ihailen suunnattomasti PISTOS - Pahennustako perinteeseen -hankkeen otetta kansanperinteeseen. Hankkeen esitteessä sanotaan, että tavoitteena on "pistellä reikiä siihen  unohduksen kääreeseen, jonka sisään  kansanomainen pukeutumis- ja esinekulttuuri on kunnioittavasti paketoitu".
Olen perinneasioissa vahvasti etnomusikologi professori Ala-Könnin linjoilla, joka sanoi "Perinne elää kun luodaan uutta".

Kotkasta Korjaamolle.

Samaisena iltana Kotkasta palattuani menin Helsingin Kulttuuritehdas Korjaamolle ihastuttavan Memory lane-pop up kaupan avajaisiin. Ah!  "Todellisia ja keksittyjä muistoja" - niistä on ihmiset ja elämät tehty...

Sattumalta siinä seinän takana oli Tiina Itkosen valokuvanäyttelyn avajaiset juuri samaan aikaan, ja siellä oli sitten niitä jäävuoria, jotka jo Kotkassa ajelehti mieleen. Näyttely on nimeltään Pohjoinen ja näyttelyn esittelyteksti, joka löytyy täältä, liikahdutti minun ikävöivää sielua.
Juuri olimmekin ehtineet Memory Lanen avajaisissa muistella lapsuuden aikojamme Pohjoisessa.
Ei Äärimmäisessä Pohjoisessa, vaan kotona.

Viime aikoina olen kyllä miettinyt paljon Äärimmäistäkin Pohjoista. Esimerkiksi tuota luonnon ja säiden mukaan elämistä, joka Itkosen näyttelyn esittelytekstissä tuodaan esille. Onhan se ihan totta, että talvi hidastaa ja vaikeuttaa elämää. Sehän on este sille, että voisi jatkaa yhtä tehokkaana ja vauhdilla kuin sulankin maan aikana. Energiaa menee lämmitykseen ja kolaamiseen ja autojen kaivamiseen hangesta ja siihen että pysyy pystyssä liukkaalla, jonka vuoksi selkäongelmat ovat kansanvaiva. Talviunille kaivataan, mutta silti pitää vain jatkaa yhtä tehokkaana ja piru vie jos auto tai julkinen liikenne hyytyy. Yhteiskunta hyytyy! Hymyt hyytyy!
Talven vihaaminen on varmaan ihan yleisesti hyväksyttyä ja talvenvihaajista suosikkini on ilman muuta Jokkemaa! Siellä ideoita putkahtelee tosiaan joka paikasta!

Mutta entä jos Pohjoinen onkin Koti? Kylmä, pimeä, luminen ja kaukana, mutta silti koti.

Mie olen kyllä nähnyt unia Äärimmäisestäkin Pohjoisesta. Viime kerralla olin jopa laivamatkalla sinne. Meri oli tyyni ja matka meni ennätysnopeasti ja hyvin. Perillä tuli tieto että Jääkausi tulee, mutta minua ei huolettanut.

Tämän tarinan lopuksi taidan kaivaa aarrekätköstäni C-kasetin ja kelata sen kohtaan, jossa Edu Kettunen laulaa kaipuusta ja merestä kappaleessa Me lähdemme vielä (löytyy myös täältä). Merta en tunne, kaipuuta kyllä.




This is a travelogue. I visited the Maritime Centre Vellamo in the City of Kotka. I hoped I could walk on the roof of the building, as they do for example in this picture, (Here can you see some more inspiring pictures about Finnish folk costumes.) but no.
I also hoped I could see there some examples of the rich  craft tradition of that area - for example wowen bands! - but no.
But I know the tradition is still living there. The local Craft association which is part of The Finnish Crafts Organization Taito is taking care of it, and I am very happy about it. They are having a project called PISTOS (it means for example injection, shot, sting, prick, twinge, stitch). From that link you can find some pictures about the project on PDF`s.

After my visit to Kotka I went to Culture factory Korjaamo in Helsinki. There was the opening of Memory Lane pop up store. By change there was also the opening of photo exhibition of Tiina Itkonen in the gallery of Korjaamo. The name of the exhibition is Pohjoinen (The North). And then I was thinking again of my roots and my longing for the north - Not the Ultima Thule, but home.

But I have seen dreams about the Ultima Thule.

Of course I understand very well why some people hate winter, cold and snow. Some people do it even very fascinating way. Check out for example these Yuck snow!-mittens!

At the end of the travelogue I listen a song of a Finnish singer and songwriter Edu Kettunen. The song is called something like We will leave someday and it tells about the sea and the longing.

Pakkasakka

Pieni jatko-osa tarinalle nimeltä Kylmä huone. Sisältää kuvia käsitöistä, jotka ansaitsevat ehkä ihan omatkin tarinansa..

Kun synnyin

When I was born

oli 40

it was

astetta pakkasta.

minus 40 degrees celcius.

Joten minun puolesta

So I think

sais tulla jo.

it should come already.

Talvi.

Winter.

Paikka paikan päällä

Terveisiä Kulttuurien museosta. 

Viime viikolla vietin paljon aikaa Kultturien museossa. Menkää tekin! Kultturien museo nimittäin jää säästöjyrän alle, ja toiminta tulee tässä muodossa loppumaan ensi vuonna.

Keskiviikkona oli ainejärjestön järjestämä opastus Paikka paikan päällä -näyttelyyn.

                             

Perjantaina oli samassa paikassa Paikka paikan päällä -seminaari suomalais-ugrilaisinen työpajoineen.

Ja vielä sukukansapäivänä 20.10. Finno-ugric Design Day.

Sulattelen vielä näiden tapahtumien antimia, mutta yhden ajankohtaisen käsityön haluan jakaa.

Paikka paikan päällä-seminaarissa Ritva Koskennurmi-Sivonen kertoi neuleiden huoltamisesta ja korjaamisesta. Hän haastoi kaikki jakamaan ohjeita ja kuvia paikkauksista, parsinnoista ja kulumisen ennakoimisesta. 

En ehkä vinkkaa näitä kuvia hänen Korjaa neule! sivuilleen asti, koska näissä parsinnoissahan ei ole kyse mistään taidonnäytteestä, vaan lähinnä laiskuudesta ja toisaalta kiintymyksestä. Olen suunnitellut ja neulonut nämä sormikkaat ainakin kuusi vuotta sitten. Materiaali on 100 % villa, värilliset olen kasvivärjännyt ja valkoisen kehrännyt itse.

 Kämmenet ovat kovalla kulutuksella.

  

 Parsinlanka on pääosin mustaa siksi, että olen käyttänyt erään kudontatyön tutkaimia. Jonnekihan nekin on käytettävä! Menetelmänä olen käyttänyt silmukoiden jäljittelyä, ristikkoparsintaa ja sekalaisia pistoja.

Yritän parsia kuluneet kohdat viimeistään tässä vaiheessa, kun silmukat ovat vielä kasassa.

Tällä kertaa käytän ristikkoparsintaa ja ruskeaa lankaa, koska löysin sen ennemmin kuin tutkaimet.

Jos pitää parsinnan onnistumisen merkkinä huomaamattomuutta, niin samanvärinen lanka on oiva valinta.

Lopuksi vielä poikkeuksellinen paikkaus. Kovin montaa kertaa ei ole nimittäin tarvinnut korjata sukan vartta.

Emäntä neuloi, koira söi, emäntä korjasi.

                              

Sukan/kengän/rannekorujen yms.-syöntiajat ovat onneksi jo ohi!

Greeting from The Museum of Cultures, Helsinki.

Last week I spent a lot of time in The Museum of Cultures. We had a guided tour with my fellow students for the exhibition Things mended and patched in wednesday. Then there was a seminar about the same subject in friday and  Finno-Ugric Design Day in saturday.

In friday one of the speakers, Ritva Koskennurmi-Sivonen asked us to share photos and tutorials of our patched and mended knittings. These gloves are not an example of beutiful mending, but I want to share it anyway.

 I have designed and knitted those gloves about six years ago.  I have dyed the yellow and red yarns with natural dyes and I have spun the white yarn myself.  That is why I have mended them a lot. I have usually used black yarn to mend these gloves, because I have wanted to use the loom wastes of one shawl I made  a few years a go (Of course I have not thrown away the loom wastes!). And I don´t think the mended place  should be always invisible.

At the end there is a picture of  uncommon place of a darning. Usually the holes are not in the ankle, but the dog made this hole when she was a puppy.

Suorituspaineita

Lopulta vain kudoin nauhaa. At the end I just wove.

Ajattelin tehdä hienon pirtanauhan teko-ohjeen. Valokuvasin tunnollisesti joka vaiheen, ja mietin mitä kirjoittaisin.

I wanted to make the best tutorial of band weaving. I took photographs and tought what would I tell.

 Kirjoitettavaa kertyi ja kertyi...Haluaisin kertoa kaiken.

I would like to tell everything.

Kuten tämän: "Pirtaan pistelyn jälkeen kiinnitä loimen pohjukka tukevaan paikkaan ja vedä loimi suoraksi pirtin poikki. "Lypsä" loimilangat tasaiselle kireydelle.

Ole opettanut kanssa-asujille etukäteen, että tämä on vakava paikka ja kaikilta edellytetään sen mukaista käyttäytymistä, sekä kunnioitusta loimen koskemattomuutta kohtaan."

Like that above in finnish, but Im too tired to think how to say it in english.

 Kerrottavaa kertyi lisää.

Mutta havainnollisia valokuviakin oli niin vaikeaa ottaa yksin.

It is so difficult to take good photograps alone.

  Usko alkoi loppua ytimekkääseen mutta äärimmäisen informatiiviseen pirtanauhan teko-ohjeeseen. 

Finally I started to think I am not going to manage to do the best tutorial.

Ei tämä mikään sisustusblogi ole, vaan käsityöblogi! Katsokaa sitä nauhankudontaa eikä minun laiskuutta kiinnittää taulukoukkuja seinille!

Look at the weaving, not my home decoration!

Välissä kuvittelen, että pitäisi olla täydellinen, jotta kelpaisi.

Sometimes I think I should be perfect.

Mutta tuonne asti en kyllä pura.

But I am not going to unravel that far.